Havannan läntisessä Marianaon kaupunginosassa asuu harvinainen kuubalainen, Emilio Alberto Koski Diaz. Hän on tiettävästi viimeinen viime vuosisadan alussa toimineen suomalaisen Itabon siirtokunnan lapsista.
Emilio Koski pulpahti esiin viitisen vuotta sitten, ensin vain havannalaisina koordinaatteina lyhyessä uuden vuoden onnittelussa, joka löytyi Siirtolaisuusintituutin arkistosta. Myöhemmin Emilio Koskeen saatiin kontakti, kun Anna Nyman vieraili hänen luonaan vuoden 2002 alussa. Mies oli eläkkeellä, mutta edelleen hyvissä voimissa. Hän asui vaatimattomassa asunnossaan yhdessä vaimonsa kanssa, josta joutui huolehtimaan tämän kahden aivoinfarktin jälkeen.
Emilio Koski on syntynyt vuonna 1930 (tai 1929) Cardenasin pikkukaupungissa, joka sijaitsee runsaat sata kilometriä Havannasta itään saaren pohjoisrannikon tunnetuimman turistikeskuksen Varaderon läheisyydessä.
Virallisesti Emilion syntymäpaikaksi on merkitty Cardenas, mutta tosiasiassa hänen juurensa ovat suomalaisen isän puolelta Itabon siirtokunnassa ja vieläkin kauempana – Tornionjokilaaksossa. Emilio Kosken isänisä Antti Koskinen oli lähtenyt maailmalle Torniosta 1800-luvun viimeisen vuosikymmenen vaikeina vuosina (1899). Rohkeana ja päättäväisenä miehenä Antti Koskinen – monen muun suomalaisen tavoin – otti mukaan koko perheensä, siis myös Emilion isän Emil Koskisen, joka tuolloin oli täyttänyt seitsemän vuotta.
Perhe matkusti ensin Australiaan, missä elämä ei kuitenkaan ottanut luonnistuakseen. Australiassa perhe menetti yhden lapsistaan ja vastoinkäymiset johtivat siihen, että Koskiset päättivät matkustaa itään – Amerikan mantereelle, ensin Yhdysvaltoihin ja sitten Kuubaan, jota oli alettu voimallisesti markkinoida suomalaisten paratiisina.
Eero Erkon avulla
Ilman Eero Erkon aktiivisuutta Koskisen perhe tuskin olisi perustanut kotiaan Cardenasin lähistölle. Erkko oli karkotettu Suomesta vuonna 1902 kenraalikuvernööri Bobrikovin määräyksestä, ensin Ruotsiin. Vähän myöhemmin hän matkusti Yhdysvaltoihin. New Yorkissa hän tutustui Hornborg-nimiseen liikemieheen, jonka firma Hornborg&Co toimi Suomen Höyrylaiva Oy:n paikallisena agenttina.
Erkko ja Hornborg alkoivat suunnitella maan ostamista Kuubasta. Aika suosi tällaista, sillä vuosisadan alussa maata oli saarella tarjolla paljon ja halpaan hintaan. Käynnissä oli todellinen maakauppojen buumi, mihin pohjoisamerikkalaiset investoijat innokkaasti osallistuivat. Erkko ryhtyi Hornborgin Kuuban-agentiksi ja matkusti saarelle kesällä 1903.
Erkon ja Hornborgin suunnitelmissa oli hankkia runsaat 5000 eekkeriä maata Itabosta, Cardenasin lähistöltä. Hinta oli edullinen ja kirjeissään Erkko kuvaili aluetta paratiisin sävyin. Itabon maa-alue oli tarkoitus jakaa osiin ja myydä suomalaisille siirtolaisille.
Erkon ja Hornborgin maakauppojen kannustimena lienee ollut myös tarjota mahdollisuuksia Erkon kohtalontovereille, tsaarin hallitusta vastustaville ja Suomesta karkotetuille maanmiehille. Hankkeen suurisuuntaisuudesta kertovat ajatukset rakentaa siirtokuntia palvelevaa liikenteen infrastruktuuria, muun muassa perustaa rautatieyhtiö Kuuban itäosiin ja avata suora laivalinja USA:sta ja Euroopasta. ”Jääkäriliikkeen” ensimmäisiin ituihin kuuluivat aikeet perustaa suomalaissiirtokunnan yhteyteen sotilastukikohta ja –koulutusleiri kotimaan aseellista vapauttamista varten.
Vaikka Erkko ja Hornborg panostivat lujasti hankkeensa markkinointiin kirjoittamalla suomalaisiin ja amerikansuomalaisiin lehtiin, tulokset jäivät vaatimattomiksi.
Suomessa ei saatu aktivisteja liikkeelle ja heinäkuun puolivälissä Erkko palasi New Orleansiin ja myöhemmin 1905 Suomeen. Kotiin lähtöä tehdessään kaiken varalta Erkko kuitenkin hankki itselleen kolmekymmentä East Cuba Colonization Companyn osaketta.
Siirtokunta syntyy
Itabon idea oli kaikesta huolimatta jäänyt itämään. Toinen suomalaisten emigranttien aatteellisista valtavirroista – työväenluokan idealismi – tarttui nyt hankkeeseen. Amerikansuomalaisissa lehdissä julkaistut kirjoitukset alkoivat tuottaa tulosta: ensimmäinen siirtolaisryhmä saapui Itaboon Coloradosta vuonna 1904.
Kolme vuotta myöhemmin siirtokunnassa asui 12 suomalaisperhettä. Suomalaisten elämä oli alusta lähtien vaikeaa, kaukana paratiisista. Maa osoittautui olevan kehnoa viljeltäväksi ja siirtolaisten proletaarinen tausta ei lisännyt maanviljelystaitoja. Vastoinkäymisistä huolimatta elämä saatiin vähitellen vakiintumaan, suomalaiset tekivät uutterasti työtä ja lapsia syntyi. Uudet siirtokuntalaiset auttoi maailmaan Itabon oma kätilö, rouva Koskinen, jonka talo toimi tarvittaessa synnytyslaitoksena.
Koskisen perheen ei onnistunut väistää koettelemuksia. Emilio senior ei hänkään saanut asioitaan sujumaan haluamallaan tavalla. Huolimatta avioliitostaan kuubalaisen Diazin perheen tyttären kanssa Koskiset joutuivat muuttamaan joksikin aikaa Yhdysvaltoihin, missä taas vaimo –Emilio juniorin äiti – ei viihtynyt ja perhe palasi takaisin Kuubaan. Emil Koskinen sairastui keuhkotuberkuloosiin ja kuoli 42-vuotiaan. Pieni Emilio oli tuolloin 4-5 vuoden ikäinen.
Emilio Alberto Koski Diaz työskenteli ennen eläkkeelle siirtymistään teollisuuslaitoksissa Havannassa. Emilio Koski kertoi, että suomalaiset olivat Kuubassakin onnistuneet hankkimaan itselleen kovien työmiesten maineen. Varmasti Emilio Koski työnjohtajana vastasi näihin odotuksiin.
ESA TULKKI
